Kuvaus Sempain matkasta Roomaan 6.-11.8.2009

Heinäkuun lopulla päätin tehdä lyhyehkön reissun johonkin Euroopan kohteeseen. Alunperin vahvoilla olivat mm. Praha, Wien ja Lontoo. Vaikka olin iät ja ajat haaveillut matkasta Roomaan, olin sitä mieltä ettei sinne kannata kaltaiseni helteiden vihaajan matkustaa kesällä. Lopulta sanoin että paskat ja varasin eBookersista lennot ja hotellin.

Matkani Tartosta alkoi jo keskiviikkona 5.8. Lento Tallinnasta Kööpenhaminaan lähti varhain aamulla, joten katsoin parhaimmaksi majoittua lentokentän viereiseen Ülemiste-hotelliin edelliseksi yöksi. Kööpenhaminassa sitten koneen vaihto, Roomaan saavuin paikallista aikaa vähän puolen päivän jälkeen. Hotellini oli tarjonnut mahdollisuutta kuljetukseen suoraan lentokentältä. Hinta (€ 50) oli kuitenkin sen verran suolainen, että päätin turvautua julkisiin. Hotellille oli itse asiassa melko helppo päästä, hotellin nettisivuilla oli selkeät ohjeet. Fiumicino-lentokentän ja Rooman keskusrautatieaseman (Termini) väliä kulkee non-stoppina Leonardo Express –juna. Terminiltä sitten metrolla joko pysäkille Cavour tai Colosseo (=Colosseum).

Hotellihuone oli melko karu, mutta kaikki tarvittava löytyi; sänky, vessa, suihku, ilmastointi, jääkaappi. Hotellin sijainti oli melko hyvä. Kun pääovesta käveli ulos ja katsoi vasemmalle, Colosseum kohosi kadun päässä. Colosseum olikin luonnollinen paikka aloittaa Rooman tutkiminen. Opin mm. sen, että pytingin oikea nimi on Anfiteatro Flavio (Flavius-suvun keisareiden rakennuttama amfiteatteri). Colosseum on keskiajalla annettu lempinimi. Anfiteatro Flavio oli muuten myös hotellini nimi. Colosseumia tuli ihailtua reissun jokaisena päivänä, sillä käytin sen viereistä Colosseon metroasemaa kulkureittinäni kaupungille. Sana areena muuten tarkoittaa hiekkaa. Hiekka oli hyvä alusta gladiaattoritaisteluille, se kun imi itseensä valuneen veren, eivätkä gladiaattorit liukastelleet siihen. Areenaa katsellessani en voinut olla miettimättä kuinka hienoa olisi, jos esimerkiksi Hartwall-areena (tai miksei Olympiastadion) voitaisiin joskus valjastaa samanlaiseen käyttöön. Esimerkiksi suomettumisen ajan ikoneita ja DDR:ää ihailleita kulttuuriradikaaleja voisi viedä areenalle villieläinten raadeltaviksi. Voiko itse Sibeliuskaan tuottaa kauniimpaa sinfoniaa, kuin mitä olisi punikkien tuskanhuudot... Vielä yksi huomio Colosseumista. Kaikkialla rakennuksen seinämillä näkyy nyrkin mentäviä koloja. Nuo kolot kaivettiin (muistaakseni) joskus vuoden 500 paikkeilla. Jotain populaa oli hyökkäämässä Roomaa vastaan ja roomalaisilla oli niin paha pula aseiden raaka-aineista, että niiden oli pakko kaivaa Colosseumin seinistä marmoripaasia paikoillaan pitävät metallitangot, jotka sitten sulatettiin ja taottiin aseiksi. Kun katsoo tuon kivikolossin seinää ja niitä lukuisia kaivettuja onkaloita, voi melko hyvin aistia millainen paniikki porukalla on tuolloin ollut.

Torstaina en paljon muuta sitten tehnytkään. Illemalla menin metrolla Terminille ja etsin sen läheisyydestä jonkin ruokapaikan. Perjantaina menin heti aamupäivällä takaisin Colosseumin ympäristöön. Edellisenä päivänä ostamani pääsylippu oli vielä voimassa ja se kattoi myös samassa ryppäässä olevat Forumin ja Palatiumin. Myös Circus Maximus oli nähtävillä, joskin siitä ei ole jäljellä juuri muuta kuin aukea paikka. Olin muuten päättänyt hylätä omatoimisen seikkailutyyppisen matkailun tällä reissulla. Roomassa on niin julmetusti nähtävää, että kannattaa suosiolla heittäytyä perusturistiksi. Perjantaina hyppäsinkin yhteen sightseeing-bussiin. Noita oli siellä paljon eri toimistojen nimissä. Systeemi oli toimiva; bussi ajaa tiettyä kieppiä ympäri Roomaa ja sillä on jotain 10-15 pysäkkiä. Busseja on useita, ja yksittäisellä pysäkillä pysähtyy uusi dösä noin vartin välein. Ostettava lippu on voimassa tietyn ajan (esimerkiksi vuorokausi) ja sen kanssa voi hypätä kyseisen firman dösään miltä tahansa pysäkiltä. Näin jos jonkin pysäkin kohde (vaikkapa Vatikaani tai Fontana di Trevi) kiinnostaa, siinä voi jalkautua, ihailla kohdetta ja hypätä sitten johonkin seuraavaan bussiin ja jatkaa kierrosta. Ensimmäisen kierrokseni tein dösällä, joka kuului jollekin firmalle joka teki "kristillisiä kiertoajeluita". Paskaako siitä, tosin kohdeluettelo ei ollut kiinnostavin mahdollinen. Lisäksi ne latelivat opastuksissaan vähän omiaan. Colosseumin kohdalla kertoivat ääni vapisten kuinka siellä lahdattiin kristittyjä, vaikka juuri edellisenä päivän olin paikan päällä kuullut, että todennäköisesti ei lahdattu. Pahempi moka oli kuitenkin väittää Neron masinoineen Rooman palon ja vierittäneen syyn kristittyjen niskaan. Jälkimmäinen väite pitää tientenkin paikkansa, mutta Neron syyllisyydestä itse paloon ei käsittääkseni ole mitään näyttöä.

Perjantaina tulin oppineeksi kantapään kautta (heh) kuinka tärkeää matkailijalle on hyvät kävelykengät. Tallustelin nimittäin tuona päivänä sandaaleissani kilometritolkulla ristiin rastiin, ja lauantaiaamuna jaloissani oli sellaiset rakot että pystyin hädin tuskin kävelemään. Mutta palataan vielä perjantaihin. Tuolloin risteilin tosiaan pitkin Rooman keskustaa. Piazza di Spagna ja siltä lähtevät Espanjalaiset portaat muodostuivat ehkä suosikkipaikakseni kaupungissa. Istahdin myös pitkäksi ajaksi itse portaille lepuuttamaan. Toinen vaikuttava näky oli Fontana di Trevi. Loppuillasta koin kuitenkin yhden suuren ilmestyksen. Oli jo verrattain myöhä ja aloin etsiskellä metroasemaa. Harhailtuani hieman saavuin aukiolle, jonka reunassa kohosi jokin ihan älytön kompleksi. Aukio oli Piazza Venezia ja kompleksi oli Viktor Emanuel II:n (yhdistyneen Italian ensimmäinen kuningas) monumentti. Ensimmäinen ajatukseni oli että on tämä uskomaton kaupunki. Silmieni edessä kohoaa jotain josta mikä tahansa maailman kaupunki olisi ylpeä (ja jollaista 99,9 prosentissa maailman kaupungeista ei ole), mutta täällä se vain hukkuu massaan. Tällä kaupungilla on varaa heitellä tämän kaltaisia monumentteja kulkijan silmille lähes joka kadunkulmassa. Toisekseen monumentti on tuore, alle sata vuotta vanha. Rooman kukoistus ei jäänyt antiikin aikaan, se on jatkunut läpi vuosisatojen, huikeimmillaan tietenkin renessanssin aikana. Jossain Ateenassa ei olla Aristoteleen jälkeen paljon muuta tehty kuin tökitty talikolla paskaa.

No sitten siihen lauantaihin ja rakkoihin. Vasemmassa jalassa oli tosiaan yksi niin paisunut ja kipeä rakko, että hetken tuntui epävarmalta voinko edes lähteä liikenteeseen. Hotellin naapurissa oli kuitenkin apteekki, josta ostetulla rakkolaastarilla varmistettiin matkan jatkuminen. Ontuen mutta kuitenkin. Tämän johdosta päätin jättää tältä päivältä kävelyt vähemmälle. Hakeuduin yhteen must-kohteeseeni, eli paikalliseen Hard Rock Cafe:n. Amerikoissa aloittamani HRC-bongaus jatkui nyt siis Ikuisessa kaupungissa. Ostin T-paidan ja istuin baaritiskillä litkimässä olutta ja lukemassa Varesta (Hard Luck Cafe, hih). Paljon muuta ihmeellistä ei tähän päivään mahtunut. Hengailin jossain Piazza di Spagnan maisemissa, söin ja palasin hotellille illalla.

Sunnuntaina totesin rakkojen asettuneen siten, että ne eivät enää sanottavasti haitanneet matkantekoa. Rakkolaastaria käytin kyllä vielä sen ilkeimmän päällä. Tein tänään toisen kiertoajelun eri firman bussilla. Lisäksi kiertelin kaupungilla "muuten vain". Varsinaisia nähtävyyksiä en etsiskellyt, lähinnä vain tutkailin kaupungin yleistä meininkiä.

Maanantaina menin Vatikaaniin. Olin varannut hotellini kautta opastetun kiertokäynnin. Hinta oli suolainen (€ 59) mutta rahalle sai paljon vastinetta. Ensinnäkin ne noutivat suoraan hotellilta. Hintaan sisältyivät lisäksi pääsy Vatikaanin museoihin, Sikstuksen kappeliin ja Pietarinkirkkoon ja tietenkin oppaan palvelut. Suurin hyöty käytetystä rahasta tuli kuitenkin siitä, että sillä skipattiin jonot. En edes ymmärtänyt kuinka merkityksellinen seikka tämä oli, ennen kuin näin koko Pietarinaukiota ympäröivän satojen metrien pituisen jonon. Museoista ei jäänyt mitään ihmeempää mieleen, mutta Sikstuksen kappeli ja Pietarinkirkko olivat vaikuttavia.

Kappelissa minua kiinnosti eniten päätyseinää peittävä Michelangelon maalaama Viimeinen tuomio. Hauskin yksityiskohta oli oikeassa alakulmassa oleva demoni, jolle Michelangelo oli maalannut työtä arvostelleen kardinaalin (oliko se joku paavin pääministeri tai jotain) kasvot. Kyseinen mulkvisti oli ollut erityisen kauhistunut hahmojen alastomuudesta ja vaatinut Michelangeloa peittämään sen. Arvatkaapas miten tämän muutoin alastoman kardinaalidemonin mulkku on peitetty? Sitä puree käärme! Ei tiennyt kardinaali millaisen kardinaalimunauksen teki; viisisataa vuotta on kulunut ja vieläkin joku pitkätukka nauraa sille netissä. Michelangelo sata, Mulkkukardinaali nolla. Sikstuksen kappelissa on puhuminen kielletty. Meille opastetulla kierroksella oleville tätä oli tietenkin teroitettu siinä määrin että me osasimme olla kuin kusi sukassa, mutta muu rahvas tietenkin supisi koko ajan jotain. Minua huvittikin suunnattomasti kappelin ylemmällä tasanteella olevat pari kolme vartijaa (lienevätkö käkikellokaartia vai pelkkiä stevareita), joiden pääasiallinen tehtävä oli hyssytellä yleisöä. Ihan oikeasti, vähän väliä kuului voimakas HYSSSSSSSS! Sitten väliin kovempi käsky Silenzio! Sinne vain kirjastotädit sun muut amanuenssit oppia hakemaan.

Pietarinkirkko oli iso. Ihan helvetin iso. Näin siellä eri paavien hautoja, Pietarin haudan ja paljon muuta. Nykyistä paavia ei näkynyt missään, mikä ei tietenkään yllättänyt. Oli varmaan torstaista asti piileskellyt Castel Sant'Angelossa kun tiesi että lukisin sille madonluvut kaikkien kardinaalien nähden, kun hommat on hoidettu ihan päin helvettiä.

Loppumaanantain käytin sitten taas vain sekalaiseen kiertelyyn. Pantheonia kävin tosin varta vasten katsomassa.

Tiistaina oli sitten lähdön aika. Päätin tällä kertaa hyödyntää sen hotellin tilaaman kuljetuksen lentokentälle hinnasta huolimatta. Olin saanut tarpeekseni hiki päässä rehuamisesta (vielä pakaasien kanssa..), joten ilmastoitu Mersu oli parempi vaihtoehto. Lentokentältä ostin vielä duunipaikalle tuliaisiksi joitain pikkuleipiä. Tiedä sitten kuinka paikallisia ja perinteisiä ne ovat, mutta ainakin etiketissä Romulus ja Remus imevät suden tissejä, joten matkatuliaiseksi autenttisuus riittää.

Oslossa oli koneenvaihto ja lentojen välillä viiden tunnin väli. En ollut alunperin suunnitellut mitään, mutta kun huomasin kentälle tullessani, että kentältä pääsee parissakymmenessä minuutissa Flytogetilla Oslon keskusrautatieasemalle, päätin poiketa Oslossa. Kävin Oslon keskustassa syömässä sekä nauttimassa pari olutta. Seuraavana päivänä pelattava Norja-Skotlanti –potkupallo-ottelu oli tuonut kaupunkiin paljon äänekkäitä kiltteihin pukeutuneita miehiä. Pakko muuten sanoa off-topikkina tämä. Täydellinen perinteinen skottipuku on hieno. Mutta kun kilttiin yhdistetään yläkroppaa verhoamaan Skotlannin maajoukkueen pelipaita, niin kiltin kantaja ei näytä enää urhealta ylämaalaiselta vaan ainoastaan mieheltä mekossa.

Tallinnaan saavuin tiistai-iltana vähän ennen yhtätoista. Mokasin hieman bussien kanssa. En tajunnut että lentokentältä lähti suoraan Tarttoon menevä bussi joskus vähän yhdentoista jälkeen. Huomasin sen porhaltavan ohitseni kun olin saapastelemassa kohti Ülemisteä, jossa sitten vietinkin vielä yhden yön.

Yleisiä huomioita:

Sää. Perkeleen kuuma. Pilvenhattaraa ei näkynyt koko aikana, lämpötila varjossa luokkaa 33 astetta. Omaksuin tosin sen tyylin, että päivän kuumimmat tunnit (~11-16) kannattaa viettää ilmastoiduissa sisätiloissa, esimerkiksi museoissa, kirkoissa, kahviloissa, ravintoloissa jne.

Asiakaspalvelu. Palvelun taso vaihteli laidasta laitaan. Yhdessä paikassa oltiin todella höveleitä, seuraavassa sitten nuivaakin nuivempia.

Hintataso. Lonely Planetin nettisivujen mukaan Rooma on Italian toiseksi kallein kaupunki (Venetsia on kallein). Halpaa siellä oleminen ei tosiaan ollut, mutta enpä minä sinne pahemmin ollut kuluttamaan mennytkään. Kunhan pääsi sisään tiettyihin kohteisiin, sekä silloin tällöin jotain syödäkseen ja juodakseen. Myös hinnoissa oli julmettuja eroja. Jossain paikassa 33 cl pullo paikallista Nastro Azzurro –olutta maksoi enemmän kuin 66 cl pullo samaa litkua parin korttelin päässä.

Liikkuminen. Metro toimii moitteettomasti ja on kohtuullisen hintainen. Kaupungissa on kaksi metrolinjaa (A ja B) jotka risteävät Terminillä. Iso osa historiallista keskustaa, esimerkiksi Pantheonin seutu, jää ikävästi näiden ulottumattomiin, mutta kävelymatkat eivät toisaalta ole kovin pitkiä (kunnon kengät!). Myös busseilla pääsee, jos vaivautuu opettelemaan niiden käyttöä.

Tuomio. Jokaisen ihmisen on käytävä kerran eläissään Roomassa. Häkellyttävä paikka. Suosittelen kuitenkin ajankohdaksi syksyä tai kevättä.

Tutkapari - Radarparet

Otsikko kertoo kaiken. Katson parhaillaan Beck-elokuvaa. Opin juuri, että tutkapari on ruotsiksikin radarparet. Hassua.

Tukehtukaa paskaan

RIP TKK.

Sempai ehti saada Teknillisestä korkeakoulusta kolme tutkintoa vuosina 2003-2006. Kaikki ne kolme, jotka sieltä tuona aikana oli mahdollista saada. Nyt Sempai kiittää Q'bohlia siitä, että ehti valmistua ja väitellä Teknillisessä korkeakoulussa. Enää ei kehtaisi.

Vittu minkä tekivät. Arvottomat.

Uuden yliopiston nimeksi Aalto-korkeakoulu

Edelliseen liittyen

Yksi huomio vielä Joukon kesämökin lipusta. Jos vastoin edellisessä tekstissä esitettyä päädymme suorakaiteen muotoiseen lippuun, tulee meidän mielestäni sivun pituuksien mittasuhteessa pyrkiä kultaiseen leikkaukseen.

On kuitenkin hyvä miettiä etukäteen, miten määrittelemme kultaisen leikkauksen käytännössä. Ei olisi mitenkään TCH:n tapojen vastaista ilmoittaa lipputehtaalle, että sivujen suhde on tarkalleen neliöjuuri viisi plus yksi jaettuna kahdella, likiarvoja ei suvaita. On tosin realistista olettaa, että lipputehtaat eivät kykenisi vastaamaan tarpeisiimme, joten lienee parempi että määrittelemme sivujen suhteen kahden kokonaisluvun avulla.

Nyt avuksemme tulee Fibonaccin lukujono. Fibonaccin lukujonon kahden peräkkäisen luvun suhde lähenee kultaisen leikkauksen suhdetta, kun lukujonossa edetään kohti ääretöntä. Koska "elämä" on Sempaille lähinnä jotain jota karttaa, Sempai näpräsi iltansa ratoksi LabVIEW-koodin laskemaan Fibonaccin lukuja. Tässä lukujonon 93 ensimmäistä lukua.

0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144, 233, 377, 610, 987, 1597, 2584, 4181, 6765, 10946, 17711, 28657, 46368, 75025, 121393, 196418, 317811, 514229, 832040, 1346269, 2178309, 3524578, 5702887, 9227465, 14930352, 24157817, 39088169, 63245986, 102334155, 165580141, 267914296, 433494437, 701408733, 1134903170, 1836311903, 2971215073, 4807526976, 7778742049, 12586269025, 20365011074, 32951280099, 53316291173, 86267571272, 139583862445, 225851433717, 365435296162, 591286729879, 956722026041, 1548008755920, 2504730781961, 4052739537881, 6557470319842, 10610209857723, 17167680177565, 27777890035288, 44945570212853, 72723460248141, 117669030460994, 190392490709135, 308061521170129, 498454011879264, 806515533049393, 1304969544928657, 2111485077978050, 3416454622906707, 5527939700884757, 8944394323791464, 14472334024676221, 23416728348467685, 37889062373143906, 61305790721611591, 99194853094755497, 160500643816367088, 259695496911122585, 420196140727489673, 679891637638612258, 1100087778366101931, 1779979416004714189, 2880067194370816120, 4660046610375530309, 7540113804746346429

Tämän pidemmälle LabVIEW ei päässyt, koska vain tähän asti riittivät 64-bittiset integerit. Aika säälittävää, mutta ainahan perusteilla olevien valtioiden alkuvaiheisiin liittyy noloja hetkiä. Ja toki meidän tulee jälleen myös sääliä poloista lippukauppiasta; olisi ehkä julmaa vaatia, että lipun sivujen suhde olisi esimerkiksi 23416728348467685:14472334024676221. Näin ollen voinemme todeta lukujen riittävän, ja Sempain kunnian säilyvän lippukauppiaiden kehnon ammattitaidon ja huonon palveluasenteen ansiosta.

P.S. Mainittakoon muuten, että tuo esimerkiksi ottamani osamäärä 23416728348467685:14472334024676221 antaa suhdeluvuksi 1,6180339887498948482045868343656. Tuon enempää desimaaleja ei Windowsin laskin anna, mutta noiden desimaalien puitteissa tulos on täysin yhtenevä Wikipediassa mainitun kultaisen leikkauksen suhdeluvun likiarvon kanssa.

Valtioiden lipuista

Oudot asiat alkavat joskus kiinnostaa. Ja kun käytössä on Internet, outoihin asioihin saa yleensä myös vastauksia. Tänään minua alkoivat askarruttaa valtioiden liput ja erityisesti niiden dimensiot.

Äkkiseltään katsoen kaikki liput näyttävät olevan melko saman näköisiä suorakaiteita, silmämääräisesti arvioiden sivujen pituuksien suhde voisi olla jotain 1.5:1. Vaan paskan marjat, mittasuhteita on kuin Vilkkilässä kissoja, ja monien maiden lipuilla on ihan omansa. Suomen lippu on maailman ainoa lippu, jonka mittasuhteet ovat 11:18. Ja tiesittekös varpuset sitäkään, että edes Pohjoismaiden samankaltaiset liput eivät ole likipitäenkään samanlaisia mittasuhteiltaan? Itse asiassa kaikkien viiden Pohjoismaan liput ovat dimensioiltaan toisistaan poikkeavia. Suomen lippu on näistä viidestä pitkulaisin, joskin Ruotsin 5:8 on hyvin lähellä (desimaalilukuina Ruotsi 1.6, Suomi 1.64).

Syy miksi lähdin asiaa selvittämään, ei kuitenkaan liittynyt lippujen ulkomittoihin, vaan siihen seikkaan, että olin aina ollut huomaavinani eron Suomen ja Ruotsin lippujen risteissä. Vertailua on voinut suorittaa vaikkapa lätkämatseissa, kun liput roikkuvat katosta vierekkäin. Mielestäni Suomen lipun risti oli paksumpi. Olin kuitenkin pitänyt kiinni naivista oletuksestani, että Suomen ja Ruotsin lippujen dimensiot ovat samat, vain värit eroavat. Tuo havaittu ero kun oli toisaalta helppo pistää optisen harhan piikkiin. Suomen lipussa on tumma risti vaalealla pohjalla, Ruotsin lipussa päin vastoin. Tällöin silmä helposti valehtelee tulkiten tumman ristin todellista paksummaksi ja vaalean ristin vastaavasti ohuemmaksi. Kun sitten tarkistin ristien dimensiot, totesin kyseessä olevan kaikkea muuta kuin optinen harha. Jos Suomen ja Ruotsin liput on valmistettu siten, että niiden korkeus on sama (tällöinhän Suomen lippu on hieman leveämpi, mutta ero on hiuksen hieno), niin Suomen lipun risti on 36% paksumpi kuin Ruotsin.

Vielä tulin lukeneeksi pienoisen pohdinnan siitä, miksi Nepalin lippu, ainoana maailman valtiolipuista, ei ole suorakaiteen muotoinen. Artikkelissa käännettiin kysymys toisin päin, eli miksi useimmat liput (toisin sanoen kaikki paitsi Nepalin) ovat suorakaiteita. Selitykseksi annettiin valtiolippujen synnyn historia, joka juontaa juurensa varsin pieneltä alueelta Euroopasta, lähinnä Välimeren ympäristöstä. Suorakaiteen muoto on apinoitu valtiolippuihin laivojen käyttämistä merkinantolipuista. Sitä suorakaiteen muotoa on aina pitänyt niin selviönä, ettei ole oikein tullut edes kyseenalaistaneeksi sen valta-asemaa. Mikä perkeleen pakko sen on suorakaide olla, onhan niitä erilaisia viirejäkin maailma täynnä.

Ehdotan, että Joukon itsenäisen kesämökin lippuun valitaan jokin ennen näkemätön muoto. Esimerkiksi peniksen tai vaginan muoto voisivat olla harkinnan arvoisia vaihtoehtoja.

Asiaa lipuista ja niiden dimensioista löytää täältä. Tietenkin, jos ei luota Suomen lippua koskevissa asioissa ulkomaan pellen väsäämiin sivuihin, voi tietojen paikkansa pitävyyden tarkistaa Sisäasiainministeriön sivuilta.

Vielä vähän testausta

Testataan kuvan liittämistä blogitekstiin. Muumipeikon taikuri ratsasti mustalla pantterilla. Sempai, korkeahattuinen herra hänkin, ratsastaa mustalla Jaguarilla.

Palaillaan.

Gaithersburg MD

Töllöstä tulee Salaiset kansiot. Parhaillaan tapahtumapaikka on mielisairaala, Gaithersburg Maryland. Taisin viettää siellä aikaa itsekin.