Oudot asiat alkavat joskus kiinnostaa. Ja kun käytössä on Internet, outoihin asioihin saa yleensä myös vastauksia. Tänään minua alkoivat askarruttaa valtioiden liput ja erityisesti niiden dimensiot.
Äkkiseltään katsoen kaikki liput näyttävät olevan melko saman näköisiä suorakaiteita, silmämääräisesti arvioiden sivujen pituuksien suhde voisi olla jotain 1.5:1. Vaan paskan marjat, mittasuhteita on kuin Vilkkilässä kissoja, ja monien maiden lipuilla on ihan omansa. Suomen lippu on maailman ainoa lippu, jonka mittasuhteet ovat 11:18. Ja tiesittekös varpuset sitäkään, että edes Pohjoismaiden samankaltaiset liput eivät ole likipitäenkään samanlaisia mittasuhteiltaan? Itse asiassa kaikkien viiden Pohjoismaan liput ovat dimensioiltaan toisistaan poikkeavia. Suomen lippu on näistä viidestä pitkulaisin, joskin Ruotsin 5:8 on hyvin lähellä (desimaalilukuina Ruotsi 1.6, Suomi 1.64).
Syy miksi lähdin asiaa selvittämään, ei kuitenkaan liittynyt lippujen ulkomittoihin, vaan siihen seikkaan, että olin aina ollut huomaavinani eron Suomen ja Ruotsin lippujen risteissä. Vertailua on voinut suorittaa vaikkapa lätkämatseissa, kun liput roikkuvat katosta vierekkäin. Mielestäni Suomen lipun risti oli paksumpi. Olin kuitenkin pitänyt kiinni naivista oletuksestani, että Suomen ja Ruotsin lippujen dimensiot ovat samat, vain värit eroavat. Tuo havaittu ero kun oli toisaalta helppo pistää optisen harhan piikkiin. Suomen lipussa on tumma risti vaalealla pohjalla, Ruotsin lipussa päin vastoin. Tällöin silmä helposti valehtelee tulkiten tumman ristin todellista paksummaksi ja vaalean ristin vastaavasti ohuemmaksi. Kun sitten tarkistin ristien dimensiot, totesin kyseessä olevan kaikkea muuta kuin optinen harha. Jos Suomen ja Ruotsin liput on valmistettu siten, että niiden korkeus on sama (tällöinhän Suomen lippu on hieman leveämpi, mutta ero on hiuksen hieno), niin Suomen lipun risti on 36% paksumpi kuin Ruotsin.
Vielä tulin lukeneeksi pienoisen pohdinnan siitä, miksi Nepalin lippu, ainoana maailman valtiolipuista, ei ole suorakaiteen muotoinen. Artikkelissa käännettiin kysymys toisin päin, eli miksi useimmat liput (toisin sanoen kaikki paitsi Nepalin) ovat suorakaiteita. Selitykseksi annettiin valtiolippujen synnyn historia, joka juontaa juurensa varsin pieneltä alueelta Euroopasta, lähinnä Välimeren ympäristöstä. Suorakaiteen muoto on apinoitu valtiolippuihin laivojen käyttämistä merkinantolipuista. Sitä suorakaiteen muotoa on aina pitänyt niin selviönä, ettei ole oikein tullut edes kyseenalaistaneeksi sen valta-asemaa. Mikä perkeleen pakko sen on suorakaide olla, onhan niitä erilaisia viirejäkin maailma täynnä.
Ehdotan, että Joukon itsenäisen kesämökin lippuun valitaan jokin ennen näkemätön muoto. Esimerkiksi peniksen tai vaginan muoto voisivat olla harkinnan arvoisia vaihtoehtoja.
Asiaa lipuista ja niiden dimensioista löytää täältä. Tietenkin, jos ei luota Suomen lippua koskevissa asioissa ulkomaan pellen väsäämiin sivuihin, voi tietojen paikkansa pitävyyden tarkistaa Sisäasiainministeriön sivuilta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti