Joulunpyhinä 2009 Sempai aloitti RC-helikopteriharrastuksen. Ihan vain koaksiaalivehkeellä alkuunsa. Harrastuksen edistymistä voi seurata jonkin verran tässä blogissa, mutta parhaiten Youtube-kanavalla
http://www.youtube.com/user/RCHeliJouniE
Tätä kirjoitettaessa kaksi videota on lisätty. Laitetaan ne nyt vielä tähänkin.
Ensimmäinen treeni (vai oliko toinen) yliopiston käytävillä. Huomaa itse tehty turvakehikko kylkilaskeutumisten ehkäisemiseksi.
Toisessa videossa nähdään modifioitu kopteri. Kyllästyin alkuperäiseen koppaan. Hienohan se on, mutta kopteri piti aina purkaa puoliksi osiin, että sen sai pois. Ja sitähän piti poistaa tämän tästä, kun kopteria piti modata tai korjata. Uusi koppa on tehty muovipullosta (Schweppes Tonic Water). Peräpuomi on viivoitin, jonka päässä on pari metallikoukkua painona. Lopun rysäys ei ollut minun syyni, kopteri villiintyi omia aikojaan. Kopterin käyttämä taajuus 2,4 GHz on sama kuin langattomilla verkoilla, mutta lähettimen ja vastaanottimen välinen yhteys pitäisi olla hyvin suojattu häiriöiltä, tiedä sitten.
P.S. Tulin sittemmin ajatelleeksi, josko akun johdon kontakti olisi hetkeksi irronnut ja palautunut sitten. Olen ollut huomaavinani että tuolloin moottoreiden käytös voi olla arvaamatonta. Tämä olisi hyvinkin voinut tapahtua johtuen kolmesta seikasta: 1) johdon JST-liitin on löysä, 2) johto roikkui lennon aikana selvästi ulkona (näkyy hyvin videossa, kun kopterin vasen kylki on kameraan päin) ja 3) ennen sekoamistaan kopteri laahaa pitki maata.
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti